Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

********************

Kuvagalleriaan Andreaksen muistoista

Andreas Alarieston kuva Liinahamarista. Hän toimi kuvassa näkyvän matkailuhotellin talonmiehenä ennen sotia 1930-luvulla. Sotien jälkeen "Antti" ja hänen vaimonsa Riikka olivat töissä Vuotson matkailumajalla.

 

Muistoja 1980-luvulta

Unohtumaton matka Andreas Alarieston kanssa

  Tuuli puhalsi kovaa lännen puolelta nostattaen korkeita laineita avoimella Lokan tekojärvellä. Kuukkelinmaa ja sen takana Rieston kumpu näkyivät aaltojen takana koillisessa. Sinne me olimme matkalla, Andreas Alarieston syntymäkodin lähimäelle muistelemaan niitä aikoja, kun vuosisatamme oli nuori ja Sompio entisensä.

  Lokan Antti käänsi veneen kohti luodetta ja lähdimme sivutuulessa ylittämään pitkää selkää. Andreas oli harvoin nain hiljainen ja mietteliäs. Mieleen nousivat muistot ja haikeus. Olihan tämä hänen ensimmäinen retkensä aaltojen alle jääneille lapsuuden leikkipaikoille ja lähteille, joista hänen laulunsa ja taulunsa kumpusivat.

  Moottori yskähteli pahaenteisesti ja sammui. Tavoitteemme oli viiden kilometrin päässä ja puhuri painoi venettä toiseen suuntaan. Antti ryhtyi purkamaan moottoria ja me muut koetimme ohjata venettä pienillä airon tyngilIä ja takeista kyhäämillämme purjeilla. Suunta oli suoraan Matkusmaan saarta kohti. Tavoitimme aikamme ajelehdittuamme saaren matalan ja mutaisen etelärannan.

  Vene jäi metrien päähän kovalta maalta. Laskeuduin Antin kanssa mutaiseen rantaveteen ja kannoimme Riikan ja Andreaksen maihin. Salomaan Pertti loikki yleisradion nauhureiden kanssa perässä koettaen suojata kalliita laitteita kastumiselta.

Haaksirikossa

  Riestonkumpu oli näköpiirissä mutta tavoittamattomissa tuulen ja aaltojen takana. Saarta lähestyessämme näytti silta, kuin mantereelle johtaisi jalan kuljettava kannas. Sitä lähdimme Antin kanssa tarkastamaan.

  Kaislikkoa se vain oli ja upottavaa hetteikköä kymmeniä metrejä. Taivalsimme raskain askelin saarta ympäri ja havaitsimme rantapensaissa vanhan tukkilaisveneen. Tilkitsimme sammaleella pahimmat päivänpaisteet piiloon ja työnsimme veneen vesille. En ehtinyt perätuhdolle asti, kun vene oli täyttynyt vedellä ja painui pohjaan. - Näinkö pian Lokassa kävitte, Antti hämmästeli kun saavuimme rantautumispaikalle pari tuntia kierrettyamme.

 

Haaksirikossa Lokan saaressa kesällä 1985; vasemmalla Antti Lokka, Riikka ja Andreas Alariesto ja radion dokumkenttaristi Pertti Salomaa 

 

 

 

 

 

Tunnit kuluivat ja yritimme saada yhteyttä kaukaisella saarella havaitsemiimme ihmisiin. Poltimme nuotiota, heilutimme seipään päässä värikästä. vaatetta. Lopulta kuulimme moottorin käynnistyvän ja veneen suuntaavan kulkunsa meitä kohti.

Uusi haveri

  Takaisin veneeseen, nyt kallioisessa niemenkärjessä, köysi kiinni pelastajaan ja matka kohti mannerta. Raju ukkoskuuro yllätti avoimessa veneessä. Suunta tuntui oikealta vaikka Riestonkumpu jäi nyt selkämme taakse.

Hinaajasta kuului kolahdus ja matka loppui siihen. Potkurista oli katkennut sokka ja nyt Lokalla ajelehti kaksi toisissaan kiinni olevaa venettä. Läpimärkinä kelluimme tuulen mukana Pikku-Vuollosvaaran niemenkärkeen. Kunnostimme kalamiesten vanhan laavun ja nuotiopaikan, viritimme tulen, keitimme kahvit ja tunsimme olevamme turvassa.

  - Tuosta menee metsäautotie Lokkaan. Lähdetään läpsyttelemään, sanoi Antti. Riikka, Andreas ja Pertti jäivät asentopaikalle. Päivä oli kääntynyt iltaan. Kaksi hiljaista miestä taivalsi etelää kohti. Painoin mieleeni tiehaarat, mutkat ja hankalat siltarummut. Ilta alkoi hämärtyä loppukesän yöksi kun saavuimme Lokan kylään.

  Palasin autolla samaa tietä takaisin yrittäen maksimoida nopeuden ja perille tulemisen varmuuden huonokuntoisella metsäautotiellä. Jälleennäkemisen riemu oli kasin kosketeltava Riikan ja Andreaksen noustessa laavulta auton valokiilaan.

  Matkalla Sodankylään Andreas virkistyi auton takapenkillä kertomaan muistojaan. "Tuossa minä käänsin polkupyärän raviin kun ne desantit alko ampua. Tuota ojaa myöten ryömin karkuun". Yritin pitää katseeni tiessä ja silmät avoinna. Kyky vastaanottaa takapenkin tarinoita oli rajallinen. Aamuyön puolella käänsin auton Haastajantielle Alariestojen kotiovelle. "En taida ehtiä kertoa tätä juttua loppuun", havahtui Andreas nähdessään tutun rapun.

Monet olivat ne tarinat, jotka tuon päivän, illan ja yön aikana puhuttiin ja kuunneltiin. Andreas kertoi isänsä ostaneen Laanilan Kultalan huutokaupasta ison seinäkellon. Ensimmäinen muisto lapsuudesta oli, kun hän lattialla kontatessaan pysähtyi ihmettelemään kellon kummallisia punnuksia ja viisareita. Äiti oli myöhemmin epäillyt, ettet sinä niin pienenä voinut mitään muistaa. "Etkös muista kun pissin housuuni ja kastelin sinun mekkosi kun kelloa sylissäsi katselin", oli Andreas kumonnut äitinsä epäilyt.

                     

Haastattelin Andreasta hänen työhuoneessaan Sodankylässä. Pyysin häntä kertomaan, kuinka hän aloittaa taulunsa teon. Hän otti pöydältä palan pahvia ja piirsi siihen ylläolevan kuvan kertoen samalla: "Ensin häätyy piirtää hattu, jotta piä mahtuu siihen hattuun." Sen jälkeen taulu oli tekemistä vaille valmis.

Alariestot olivat juuri muuttaneet Rovaniemeltä Sodankylään. Ylpeänä he kertoivat hankkineensa itselleen hautapatsaan vanhan kirkon kalmistoon varmistaakseen pysymisen kotipitäjässä. "Kukapa meille kuoltuamme hautapatsaan täällä hankkisi".

Se patsas on nähtävä!

Omalla hautamuistomerkillä

  Riikka haki keittiöstä tiskirätin ja ajoimme vanhalle kirkolle. Seikkailu Lokalla painoi  jäseniä, mutta lyhyt uni oli tuonut uusia voimia.

  - Tuossa se on, sanoi Andreas kirkon oven edessä osoittaen kädellään suunnan.

 Hartain askelin Riikka ja Andreas kävelivät hautapatsaansa luokse. Tuossa hetkessä oli jotakin hyvin liikuttavaa ja syvällistä. Andreas lähti poikasena maailmalle. Kiersi Petsamon tietyöt, Muurmannin, Liinahamarin, Vuotson ja Rovaniemen. Yli 80-vuotiaana hänestä tuli maailmankuulu taiteilija ja 85-vuotiaana hän lopulta palasi syntysijoilleen Sodankylään. Oli luonnollista, että oman hauta- ja muistokiven hankkiminen oli ensimmäisiä tehtäviä, lopullinen paluu kotiin. Kivessä oli Riikan ja Andreaksen kasvokuvat, nimet ja syntymäajat, jonka alla tyhjä tilaa toiselle päivämäärälle.

          

Riikka puhdistaa tiskirätillä sormenjälkiä Alariestojen hautamuistomerkiltä. 

Riikka ryhtyi tiskiratilla puhdistamaan sormenjälkiä puutuvan kuolinpäivän kohdalta. Tilanteen taianomaisuutta lisäsi edellisen päivän seikkailu Lokan tuulisella järvellä, kun Andreas yritti ensimmäisen kerran elämässään päästä veden alla uponneen synnyinkotinsa laineille.

  Tähän päättyi retkemme Alariestojen muistojen maille elokuussa 1985. Lokakuussa Andreas lähetti kirjeen:

  "...viivytin tätä kirjettä siksi että saisin oikejan tieton siitä mikä moottorija oikein vaivasi. Anttija en ole tavannut mutta huhupuheiden mukaan on kerrottu, että siitä oli mennyt silinteri niin valjäksi että se oli oksentanut männän renkaat ylös polttokammijoon ja se vaikeutti sen käynnistystä ja rupesi lakkoilemaan. Hyvin lopulta sentään selvittiin. Hyvän mielen se teki kun me näjimme sen kun sinä tulit meitä hakemaan... Pitäsi sinunkin jossakin vaiheessa olla täällä katsomassa ja kuulemassa, että, mitä täällä kuuluu ja mahtollisesti saattaa näkyäkin."

 

Lokan seikkailuretken jälkeen Andreas teki minulle tämän taulun kullankaivajista, joista puhuimme paljon veneretkellä. Taulu jäi yhdeksi viimeisistä, sillä taiteilija halvaantui muutamia kuukausia taulun tekemisen jälkeen taidegalleriansa avajaisia edeltävänä päivänä.

 

Lopullinen paluu kotiin

  Andreas viittaa kirjeessä taulujensa sijoittamiseen pysyvään näyttelyyn, joka toteutui seuraavana vuonna. Hän soitti minulle viikkoa ennen Alariesto Gallerian avajaisia Sodankylään ja pyysi tuekseen. Lupasin tulla ja noutaa Alariestot Haastajantieltä.

  Tulin suurin toivein hakemaan Riikkaa ja Andreasta 10 minuuttia ennen avajaisia. Andreaksen työhuoneen verho ei heilahtanut tuttuun tapaan. Juoksin portaat ylös. Riikka seisoi itkettynein silmin ulko-ovella. Andreas oli aamulla kiidätetty sairaalaan hyvin huonossa kunnossa. Eilen oli vielä nauranut, laulanut ja varovasti voimistellut.

  Kävin hetken avajaisissa, ajoin takaisin Alariestolle ja menimme sairaalaan. Andreas makasi toisella kyljellään eikä pystynyt puhumaan. Näytti kuitenkin ymmärtävän, tuntevan ja kuuntelevan. Kerroin gallerian avajaisista ja sanoin, että elokuussa lähdemme uudestaan Rieston kummulle etsimään lapsuuttasi.

  Kyynel vieri Andreaksen silmäkulmasta. `Ei taida Andreaksesta olla lähtijäksi' sanoi Riikka hiljaa. Siihen Andreas pudisti päätään kuin sanoakseen, että kyllä hän lähtee.

  Andreas Alariesto oli ottanut pitkän askeleen kotia kohti. Yli kolme vuotta hän makasi halvaantuneena sairaalassa ja kuoli syksyllä 1989.

           

Vuosi 1975 nosti Andreaksen kuuluisuuteen. Ensin ilmestyi kirja, jota täydensi taidenäyttely Helsingin Taidehallissa. Siellä meillä riitti puhuttavaa Lapista, Petsamosta, Matkailijayhdistyksestä.

  

 

 

 

 

 

 

 

 

       

 

 

 

Andreas Alariestoa saatetaan Sodankylän vanhalle kirkkomaalle ensilumen aikaan 1989

Tämä on aiemmin julkaistu Tankavaaran Kultamuseon Rihla-lehdessä

 

Andreaksen elämänkaari

Riikka jättää jäähyväisiä Andreakselle

  • Syntyi 11.12.1900 Sodankylän Rieston kylässä nelilapsisen perheen nuorimpana

  • Kävi 10-vuotiaana kaksi viikkoa kiertokoulua

  •  12-vuotiaana äidin kuoltua joutui ottopajaksi Lokan kylään, maataloustöitä

  • Aloitti työuran Petsamon tietyömailla ja metsätöissä 16-vuotiaaa, ostaa kameran

  • Hakeutui sisällissodan aikana Venäjälle 1918, osallistui Muurmannin legioonaan, sai ehdollisen tuomion maanpetoksesta

  • Petsamoon tietöissä vuodesta 1919

  • Työssä Liinahamarin hotellia rakentamassa 1930

  • Jäi talonmieheksi Liinahamarin hotelliin, kuvaa ja maalaa, tekee matkamuistoja

  • Palasi Lokkaa 1939 jouduttuaan kuulusteltavaksi Petsamon maanpetosjutussa, todettiin syyttömäksi

  • Armeijaan ja talvisotaan 1940

  • Kotiutettiin rintamalta 1942, toimi postinkanatajana Lokassa, haavoittui desanttihyökkäyksessä, aloitti oman talon rakentamisen Lokan kylään

  • Saksalaiset polttivat rakennuksen Lapin sodan loppuvaiheessa 1944, palossa tuhoutui suuri määrä valokuvia, maalauksia, matkamuistotöitä , uusi talo valmistui 1947

  • Avioitui Riikka Pukarin kanssa, jonka tapasi Liinahamarin hotellissa

  • Aloitti Vuotson matkailumajan talonmiehenä 1949, Riikka työskenteli majan pyykkärinä

  • Rakensivat oman mökin Vuotson kylän pohjoispuolelle, jatkaa maalaamista, valokuvausta, matkamuistojen tekemistä

  • Siirtyi eläkkeelle 1967, muuttivat Rovaniemelle

  • Andreas Alarieston Lapinkuvat-kirja ilmestyi WSOY:n kustantamana 1976, taidenäyttely Helsingin Taidehallissa, osallistui yhteispohjoismaiseen taidenäyttelyyn

  • Useita näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla 1980-luvun alussa

  • Lahjoitti Sodankylän kunnalle 64 maalausta ja pienoismallin kylästä, muuttivat Sodankylään 1984 ja 1985

  • Sairastui vakavasti ja joutui sairaalaan nimikkogalleriansa avajaisia edeltävänä yönä 1986 ja kuoli 29.11.1989,  Riikka kuoli 17.5.1995

Kirja Andreas Alarieston lauluista ja elämästä ilmestyi huhtikuussa 2017 Marita Kilpimaan tekemänä. Lue asiasta enemmän Lapin kirjauutiset sivulta tai klikkaa kirjan kansikuvaa.

©2017 layout19 - suntuubi.com