Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

  Metsä ei vaikene:

Tankavaara ja Vuotso ovat täynnä sodan muistoja

Syysretki 2013 menneisyyden jäljille

                                                                      

Pikku-Tankavaaran laelta avautuu näköala kaikkiin ilmansuuntiin ja tänne sijoitettiin kesällä 1944 suoja-asemat turvaamaan Petsamon nikkelin ja Saksan armeijan vetäytymistä.                                                                                                

     

 

Lapin luonto kätkee sisäänsä uskomattoman määrän jälkiä ihmisten asumisesta, kulkemisesta, työstä, elämisestä, sodista ja rauhoista. Kaikki yli 100 vuotta vanhat jäljet ovat muinaismuistolain perusteella suojeltavia, mutta myös uudemmat ovat pelastamisen ja suojelemisen arvoisia. Onhan viimeisen 100 vuoden aikana etenkin itäinen Lappi muuttunut enemmän kuin milloinkaan maanteiden rakentamisen jälkeen 1900-luvun alkupuolelta lähtien.

Sodat 1939 – 1944 jättivät Lappiin lähtemättömät jäljet, joiden säilyttämisestä ja siivoamisesta on riidelty kovasti viime vuosina. Nyt olisi korkea aika inventoida ja suojella keskeisimmät Jatkosodasta ja Lapin sodasta 1941 - 1944 kertovat muistot, joita on jo runsaasti kadonnut rakentamisen, siivoamisen ja keräilyn kautta.

Jotakin on toki tehtykin. Tankavaarassa avattiin syyskuussa 2013 Lapin sodasta kertova 6 km retkeilypolku luontokeskuksesta Pikku-Tankavaaran  päälle. Tai oikeammin polku on jo aiemmin merkitty ja pitkostettu, mutta nyt vaaran laella ja sivuilla olevat näyttävät taistelu- ja tykkiasemat ovat saaneet informaatiotaulut. Enontekiön kunnassa Käsivarressa noin 20 km Karesuvannosta Kilpisjärvelle on entisöity ja kunnostettu Järämä linnoitusalue, joka rakennettiin kuten Tankavaarankin asemat kesällä 1944 suojaamaan Norjaan vetäytyviä saksalaisia sotilaita.          

                                                          

                          

Kenttäsairaalan ja kenttäposti 36647:n kyltti 1940-luvulta Max Peroniuksen kuvaamana

Pienet saamelaiskylät Vuotso ja Purnumukka joutuivat toisen maailmansodan näyttämöiksi Saksan Vuoristoarmeijan sijoittaessa sinne tukikohtiaan 1941 ja 1942. Vuotsossa sijaitsi suuri huoltokeskus, jossa ommeltiin, parsittiin, paikattiin, pestiin, korjattiin ja jaettiin noin 200 000 sotilaan varusteita. Siellä sijaitsi myös lentokenttä, esikuntia, tutka ja ilmatorjunta-asemat, ajoneuvojen ja sotakaluston huolto- ja korjaamoita, elokuvateatteri, kymmeniä majoitusparakkeja ja –korsuja, vanki- ja työleirejä sekä aivan kylän keskustassa nykyisen kaupan kohdalla ”Rasthaus Vuotso” eli taukotalo Norjaan, Petsamoon, Rovaniemelle, Sallaan matkustaville sotilaille.

 

Majoituspaikkojen jälkiä Vuotsosta ja Purnumukasta; yllä maahan kaivettu korsu, jossa oli muutama hirsikerta ja sitten turvetta, oikealla puuteltan pohja. Saksalaiset polttivat ja räjäyttivät rakennuksensa ennen vetäytymistään loka- ja marraskuun vaihteessa 1944, mutta jotkut korsut voitiin kunnostaa sodan jälkeen tilapäiseksi majapaikaksi purnumukkalaisten muutettua takaisin kotiseudulleen evakosta.

 

Enimmillään Vuotson alueella oli lähes 5000 saksalaista sotilasta ja sotavankia. Lukumäärä moninkertaistui kesäkuussa 1944, jolloin Hitler määräsi toteutettavaksi jo aiemmin laaditun suunnitelman suoja-asemien  ”Ivalo-Schtzstellungin” rakentamiseksi runsaan 20 km matkalle Purnumukasta Nattasille.  Se ja ”Sturmbock-Stellung” Enontekiöllä  toteutettiin, kun Suomen irrottautuminen sodasta kävi ilmeiseksi. Työt tehtiin pikavauhdilla pääasiassa heinä- ja elokuussa sotilaiden, pioneerien ja sotavankien työnä. Linnoitussuunnitelma pantiin alulle silloin, kun saksalaiset alkoivat epäillä suomalaisten mahdollista vetäytymistä sodasta ja aseveljeydestä.

                            

Tämä Max Peroniuksen 1942 tai 1943 ottama kuva voisi olla Vuotsosta, jossa sijaitsi myös luottosotavankien leiri. Kuva Peroniuksen sukuarkistosta/Antti Peronius.

Kyläaktiivi Raija Hugg ja sota-aikainen majoitusparakin savuhormi Vuotson kylän laidalla.

Majoitusparakkeja 1940-luvulta ; parakit olivat suomalaisen puutalotehtaan valmistamia ja niitä valmistettiin tuhansia Saksan armeijan käyttöön. Kuva Max Peroinius/Antti Peronius.

Tässä lienee ollut saksalaistukikohdan pesula ja vaatehuolto, jossa huolehdittiin noin 100 000 sotilaan varusteista.

Tankavaaran suoja-asemat joutuivat tulikasteeseen lokakuun lopussa ja Enontekiön marras- ja joulukuussa -44 suomalaisten hyökätessä etelästä niitä kohti. Saksalaiset pitivät hallussaan Kilpisjärveä kevääseen 1945 saakka, jolloin joukot vetäytyivät lopullisesti Norjan puolelle ja Saksa antautui muutaman kuukauden päästä.

                                                                                                                                         

Purnumukan kylätoimikunta paljasti syksyllä 2011 suomen- ja saamenkieliset infotaulut kylän halki kulkevan tien vierelle. Niissä kerrotaan myös sota-ajasta. Kuvassa Pentti Nikodemus rummuttaa ja kuukkeli lentää hänen päänsä päälle tulilintuna tuoden viestejä 140 vuoden takaa, jolloin kylään muuttivat ensimmäiset saamelaiset.

Vuotson, Tankavaaran ja Purnumukan alue on täynnä lahoavia, luhistuneita, sammaloituneita ja aikanaan osittain tai kokonaan hävitettyjä korsuja, ”puutelttojen” jälkiä, juoksuhautoja, bunkkereita, tykki- ja tuliasemia, teitä ja katuja, jälkiä piikkilanka-aidoista, vankileireistä, hautapaikoista  jne. Vuotsolainen kyläaktiivi Raija Hugg on tutkinut niin maastot kuin arkistotkin selvittääkseen kotikylänsä sodanaikaiset jäljet. Hänen suuri haaveensa on yliopistot ja tutkijat innostumaan menneisyyden jälkien selvittämiseen.

                                                                                                                    

Poro Tankavaaran luotokeskuksesta lähtevällä sotahistorian polulla syyskuussa 2013

Lapin metsissä, vesistöissä ja suohaudoissa on sodanaikaista rautaromua ja räjähteitä vielä paljon eikä niiden kerääminen ole vaaratonta ja se on ammattilaisten työtä. Viimeisin Lapin sodan uhri menehtyi syyskuussa 2013; kemiläinen mies kuoli purkaessaan sodanaikaista räjähdettä omakotitalonsa autotallissa. Armeija on usean vuoden ajan raivannut ja tuhonnut räjäyttämällä miinoja, granaatteja ja ammuksia. Retkipolut ja vaellusmaastot ovat kuitenkin turvallisia.

                 

Maastossa näkyvien jälkien lisäksi sota on jättänyt jälkensä myös ihmisten mieleen ja muistoihin. Purnumukassa asunut ja lapsena saksalaisiin tutustunut Lauri Hetta näyttää sormella pientä monttua, joka jäi jäljelle hänen isänsä kuollessa tässä miinaan sodan jälkeen Paikka on aivan nelostieltä Purnumukkaan johtavan tien vierellä lähellä nelostietä.

Vanha lappilainen sanonta ”metsä vaikenee” tarkoittaa, että maasto ei kerro menneistä murhista ja surullisista tapahtumista. Vuotson mäntymetsiin tuo sanonta ei sovi, sillä siellä jäljet huutavat Suomen historian vaikeista vuosista ja Lapin hävityksestä 65 – 70 vuotta sitten. Näille muistoille olisi käyttöä tulevaisuudessa.  

           

Tämä kelo on nähnyt kaikki sota-ajan tapahtumat ympärillään Pikku-Tankavaaran rinteillä.

 

Tankavaarassa riideltiin rajusti kultavaltauksista 1930-luvun lopulla. Yksi riitojen osapuoli oli mies nimeltä O.V.Itkonen, joka eli uskomattoman värikkään elämän Suomen ja Venäjän vallankumouksien pyörteissä. Lue hänestä enemmän alla olevasta linkistä. Riidoilla oli yhtymäkohtia myös Lapin sodan aikaisiin tapahtumiin, taisteluun ja alueen tuhoutumiseen arkkitehti Werner Thieden kautta, joka oli yksi riitojen osapuoli.

O.V. Itkosen uskomaton elämäntarina

©2017 layout19 - suntuubi.com