Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Luton ja Laanilan kultahistoriaa

      

Metsähallituksen Lapin Luontopalvelut on rakentanut Saariselän ja Laanilan alueelle kymmenkunta lähiretkeilyreittiä, niille palvelut sekä patikointia helpottavat rakenteet. Yksi reiteistä esittelee kultayhtiön Prospektorin jälkiä ja sen kokonaispituus on 7,4 km. Reitin varrella on muun muassa Laanilan kultakaivos. Yläkuvassa reittiopaste Aurorapolun vierellä. Se johtaa muun muassa upealle Aurotuvalle, jota alakuvassa esittelevät puistojohtaja Pirjo Seurujärvi ja erikoissuunnittelija Tapio Tynys. Lisätietoa löytyy www.luontoon.fi nettisivustolta. Alla linkit Prospektorin kultayhtiötä esittelevälle sivulle ja elokuvaa Youtubessa:

Prospektorin tarina

Emäkalliota etsimässä

Tapio Tynys on tehnyt Prospektorin tarinasta myös 20 minuutin elokuvan "Emäkalliota etsimässä" yhdessä Seppo J. Partasen kanssa. Elokuva on mahdollista katsoa Youtubessa, linkki ylhäällä. Aiheesta löytyy tietoa myös www.kultahippu.fi sivustolta.

        

Pirjo Seurujärvi ja Tapio Tynys esittelevät Saariselän lomakeskuksen lähesyydessä olevaa Aurora-kämppää. 

 

                

Pohjakartta Herman Stigzeliuksen kirjasta "Kultakuume, Lapin kullan historia", täydennykset Seppo J. Partanen; nykyiset nimet, kaivosten nimet ja syvyydet, isojen kultahippujen löytöpaikat.          

1867  Lapin kihlakunnan kruunuvouti, kultahistorian ensimmäinen sankari ja konna, Konrad Plantig kehotti kirjeessään vuorihallitukselle tutkimaan muun muassa Luttojoen latvoja. Lienee virkamatkoillaan  vaskannut kullan merkit nykyisen Saariselän lomakaupungin kohdalta ikivanhan  kulkureitin Ruija polun lähettyvilt.

1871 Haapajärveltä kotoisin oleva maanmittausoppilas J. Albert Piponius sai noin 1,8 km pituisen valtauksen Lutolta (laskettelukeskuksen parkkialue – kansallispuistoon johtava reitti). Hän löysi siitä kultaa 371 g. Toinen valtaus Ivalojoen Palsinojan suupuolella tuotti huomattavasti paremmin ja Piponius siirsi työmaansa sinne ja kaivoi yhteistyössä Kultalan poliisien päällikön virasto Inarin nimismieheksi siirtyneen Zenofon Nordlingin kanssa menestyksellä kultaa.

                 

Karttaote Piponiuksen valtauskirjasta Luttojoelta 1871. Alla valtauspyykki Luttojoen penkalla, kartalla oikealla valtauksen alanurkassa.

 

1880 – 1890 luvuilla Luttojoella ja Laanilan puroilla kaivoivat lähinnä Kyrön kylän talolliset; Kyröt, Pekkalat, Mikkolat, Kangasniemet jne. sekä muutamat Ivalojoen kultaryntäyksestä paikkakunnalle jääneet kaivajat ja virkamiehet kuten Anton Scheider, Gumsen Kalle eli Kaarlo Gummerus.

1898 – 1903 alue nousi Lapin kullanhuuhdonnan keskuspaikaksi kalliokultakuumeen nousun myötä. Kaivosyhtiö Prospektor Oy haali satoja valtauksia, teki kärrytien Vuotson eteläpuolelta Könkäältä, rakensi taloja, kaivoksia, kaivostupia, laboratorion, teitä ja siltoja. Sen kilpailijana oli Henry Kerkelän monet yritykset Hangasojan keskijuoksulla. Prospektorin päämajasta kunnostettiin Petsamon tien rakennustöiden yhteydessä Laanilan Kestikievari Laaninojan rantatörmälle 1912.

1920-luvulla heräsi uusi kultakuume Prospektorin ja Kerkelän kaivosyrityksen unelmien raunioista. Lapin Kulta Oy ja Ivalojoki Oy kilpailivat  Saariselän ja Laanilan kulta-alueista vuosina 1924-1927. Rahoituksen puutteeseen väkivaltaisesti lopetetut yhtiön jättivät jälkeensä avattuja kultamonttuja, teitä, siltoja, koneita ja laitteita, joita yksittäiset kaivajat saattoivat käyttää yhtiöiden vetäydyttyä nuolemaan haavojaan.

Laanilan kvartsikallio, kalliokultakuumeen alku

              

1930 – 2015 kullankaivu on jatkunut pienimuotoisena vuosikymmenestä toiseen uusien kultaryntäysten ja hiljaisten vuosikymmenien rytmissä. Erityisesti 1930-luvun lopulla koko myös kansainväliset kaivosyhtiöt etsivät kultaa niin Saariselältä kuin muualtakin Lapin alueelta. Laanilan Majatalo oli kullankaivajien tukikohtana ja sen pitäjät Max ja Elina Peronius toimivat hekin kullankaivajina kestikievarinpidon ohella. Ruotsalainen kaivosyhtiö Boliden teki laajoja tutkimuksia kulta- ja malmiesiintymien löytämiseksi myös tunnetuilla kullankaivualueilla perustamansa Luttojoen Kulta Oy:n toimesta käyttäen asiantuntijoina ja työmiehinä tunnettuja kullankaivajia.

          

Tämä vanha silta Laaniojaan laskevan Saunaojan yli Kestikievarin alapuolella on kokenut historiansa aikana monen kullankaivajan askeleet, saksalaisten sotasaappaiden äänet ja paljon muuta. Silta rakennettiin ensi kerran 1910-luvulla Petsamon tietöissä. Taustalla ylhäällä näkyy nykyisen nelostien pysäköintipaikka.

Henry Kerkelän talo Laanilassa 1920-luvulla. Kuvaaja on geologi Erkki Mikkola. Museoviraston kokoelmat.

Yli 100 vuotta kullankaivua

Matkailun kasvun myötä kullankaivukin on noussut niin harrastuksena ja luonnon houkuttimena uuden vuosituhannen molemmin puolin. Erityisesti  Lapin Kullankaivajain liiton omat valtaukset eli kullanhuuhdontapaikat ovat vilkastuttaneet kullankaivua myös tällä alueella. Laanilan seudulla on tällä hetkellä noin 30-50 kullanhuuhdonta-aluetta, valtausta ja vireillä olevaa hakemusta. Ne sijoittuvat lähinnä nelostien länsipuolelle Tolosjokeen laskeviin sivupuroihin. Viimeisin alueen ”elinkautisista” kaivajista on ollut Hangasojan Kuivakurulla pienessä lautakämpässä  kymmeniä vuosia asunut Jaakko Mäkinen.  Luttojoella lomakaupungin ja hiihtokeskuksen välillä kaivoi 1970-luvulta noin 40 vuotta helsinkiläinen opettaja Erkki Kaikkonen.

Oikealla kuva Luton latvalta. Kuva on otettu paikassa, jossa Laanilasta lähtevä retkeilyreitti ylittää Luton läntisen latvahaaran, Prospektorin vanhan kultakaivoksen läheltä. Syksyllä 2016 Erkki Kreivi ja Lauri Skants kiinnittivät tekemänsä muistolaatan tästä noin 700-800 m pohjoiseen Luton länsirannalle.  

Eevertin hippu, kuva GTK / Pekka Virtanen

 

 

 

 

 

Kultahistorian suurimmat kultahiput

Kaksi Lapin 150-vuotisen kultahistorian suurinta kultahippua on löydetty tältä alueelta. Aleksi Kiviniemi löysi 1910 Hangasojan suulta hipun, jonka paino on 385,36 g. Alun perin se lienee painanut noin 400 g, sillä tutkimusten mukaan siitä on lohkaistu kultaa kahteen sormukseen. Suurin tilastoiduista kultakimpaleista on Eevert Kiviniemen Luton läntisen haaran latvalta 1935 poimima 392,9 g painava isomus. Löytöpaikat ovat herättäneet epäilyksiä, sillä runsaan sadan suuriman hipun listalla on näiden kahden lisäksi vain pari tältä alueelta löytynyttä kultahippua.

Kaksi isoa kultahippua - 36 ja 24 grammaa - löytyi historiallisen Laanilan Kultareitin ja Everstin vanhan kultakaivoksen viereltä syyskuussa 2018. Löytäjä oli raahelainen Aimo Kerttula, joka työskenteli kaivinkoneellaan Heikki Saviharjun kaivospiirissa. Hiput löytyivät noin 10 metrin syvyydestä.

Oletetulle hipun löytöpaikalle ovat Lauri Skants ja Erkki Kreivi puuhanneet muistolaatan syksyllä 2016. He kiinnittivät sen isohkoon laattakiveen Luton lähtisen haaran itärannalle noin 700-800 m Prospektorin vanhan kultakaivoksen kohdalta puron vartta pohjoiseen. Paikka löytyy helposti Laanilasta lähtevän Viskitien tuntumasta mökin numero 24 kohdalta. Geologi Erkki Kreivi on nauhoittanut löytöä todistaneen kaivukaverin Heimo Ylirieston silminäkijäkertomuksen löytötapahtumasta. Kertomus on kuultavissa Inarin kirjaston kokoamassa nettiarkistossa. Lisätietoja asiasta löytyy alla olevasta linkistä:

Muistolaatta löytöpaikalle

Helmenpyyntiä Luttojoella

Luttojoki useine sivujokineen on ollut 1900-luvun alkupuolella tunnettu jokihelmistään, joita paikalliset asukkaat ja kullankaivajat ovat yrittäneet löytää. Helmiä on etsitty muun muassa Suomu- ja Luttojoen vesistä, Kopsujoelta ja Luirojoelta. Vanhoja raakkukasoja 1920 - 1940-luvuilta voi vielä nähdä jokirannoilla. Vanhoista kullankaivajista helmenpyynnissä ovat olleet muun muassa Unto Koivunen, Aulis Kajanto ja O.W. Itkonen. Tunnetuimpia helmenpyytäjiä ovat olleet Huhti-Heikki ja Arvid Wegelius. Jokihelmien pyynti kiellettiin lailla 1955, mutta jo sitä ennen pyyntiä rajoitettiin suojelumääräyksillä.


Vuori-insinööri Wille Hall (1877-1938): työmaapäällikkönä Prospektorin Laanilan työmailla 1901-1902, Kerkelän Kultakaivos Oy:n palveluksessa 1903. Tutustui myöhemmin koneelliseen kullan tuottamiseen Uralilla ja Amerikassa kauppaneuvos Åströmin tuella. Kirjoitti 1918 laajan artikkelin Teknilliseen Aikakauslehteen maailmalla käytössä olleista koneista, laitteista ja menetelmistä, jotka sopisivat Lapin  vesistöihin. Esitti ”tutkimustuloksinaan”, että Ivalojoen - Laanilan  alueilla on maaperässä kultaa toistatuhatta kiloja. Sain aikaan uuden kultaryntäyksen sekä Ivalojoki Oy:n ja Lapin Kulta Oy:n perustamiseen kaksi vuosikymmentä aiemmin haudattujen unelmien raunioille.

Henry Kerkelä (1869 – 1929) synt. Kemijärvellä, oli kaivosmiehenä ja kullankaivajan Amerikassa, louhi kalliokultaa Ivalojoella 1898, teki useita valtauksia Laanilan kvartsikallion ympäristöön 1900, rakensi sinne talon, perusti useita yrityksiä ja sai lopulta myytyä kaivoksen laitteineen Suomalais-amerikkalaisella kaivosyhtiölle, jota rahoittivat muun muassa Klodykessä rikastuneet Joutsenet veljekset. Kaupantekoa puitiin myöhemmin pitkään oikeudessa.


Luton ja Laanilan purojen kultahistoria on näkyvillä hyvin lumettomana aikana; vanhoja kullankaivumonttuja, kämppien raunioita, kultarännien pohjakiviä, lahoavia tai ruostuvia kullankaivuvälineitä.  Nelostien länsipuolella on Kultamuseon ja Metsähallituksen viitoittama noin 5 km mittainen Laanilan Kultapolku, joka esittelee vahoja kultakaivoksia Hangasoja, Kuivakurun ja Tolosjoen rantamaisemissa. Reitistä on saatavissa Kultamuseon esitekirjanen  ”Laanilan kultapolku”. Retkipolun tuntumassa on kymmeniä toimivia kullanhuuhdonta-alueita eli kullankaivu ei täällä ole pelkkää historiaa.

Alueen "viimeinen elinkautinen" kullankaivaja oli Ulvilassa syntynyt Jaakko Mäkinen (1921-2005). Hän asui vaatimattomassa kämpässä lähes 45 vuotta ja pitkien suostutteluiden jälkeen eli viimeisen vuotensa kullankaivajien Inarissa sijaitsevassa vanhuudenkodissa. Jaskalla oli takanaan monivaiheinen ja värikäs elämä merimiehenä. Hän luki paljon ja perehtyi syvällisesti myös Laanilan ja Saariselän alueen geologiaan, kiviin ja kultahistoriaan. Hän eli ympäri vuoden kämpässään ja käväisi joskus Saariselällä talvisin hiihtäen ja kesäisin polkupyörällä.

 Luttojoen läntisen haaran latvoilla kilometrin päässä Laanihovista retkipolkua koilliseen sijaitsee Prospektorin kaivos rakennuksineen ja opastauluineen. 

             Jaakko Mäkinen kämppänsä ovella
                vuosituhannen vaihteessa

Luton kaivoksen infotaulu retkireitin vierellä kaivoksen alapuolella. Kaivos sijaitsee taustalla näkyvän mäen päällä.

Paljon kullankaivajien jälkiä on nähtävissä aivan Saariselän keskustan ja laskettelukeskuksen ala-aseman välillä kappelin ja kummituskämpän kohdalta Luttojokea alavirran suuntaan.

                                     

Matkailu on muuttanut Saariselän maisemaa ja maastoa valtavasti. Rovaniemeltä siirrettiin saksalaisten jälkeensä jättämä ja räjäytetyn Pohjanhovin raunioiden keskellä majoitustilana ollut parakki Kaunispään ja Urupään väliseen kuruun Kaunispääojan rannalle v. 1948. Sinne suunniteltiin myös isompaa matkailumajaa, joka jäi rakentamatta. Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa 1970-luvun alussa, jolloin tehtiin suunnitelma "lomakaupungin" rakentamisesta. Tässsä juttu Suomen Matkailu lehdestä 2/1949

 

 Uutinen kultahistoria toiseksi suurimman hipun löytymisestä 1910

Eräs lappalainen kullanhuuhtoja löytänyt Inarissa 383 gr. painoisen kultamöhkäleen. Viime syyskuun 20 pnä löysi eräs lappalainen kullanhuuhtoja (* kultakappaleen, joka suuruutensa takia herätti huomiota ammattikullankaivajain kesken Inarissa.

Löytö tehtiin eräässä vuorenrotkossa Hangasojan luona, noin 200 metrin yläpuolella Osakeyhtiö Prospektorin useita vuosia sitten perustamaa Hangasojan asemaa ja lähetettiin se Helsinkiin tutkittavaksi ja arvosteltavaksi sekä sen jälkeen rahaksi muutettavaksi.

Rahapajassa toimitetussa tutkimuksessa on havaittu, että möhkäle painaa 385 gr., että sen ominaispaino 13,85 ja sisältää 915 tuhannetta osaa puhdasta kultaa. Kullan laatu vastaa Ivalokultaa, joten ei ole syytä epäillä sen olevan muualta kuin mistä sen on sanottu olevan.

Löydön metalliarvon arvioi rahapaja olevan korkeintaan 1,213 mk. 39 p. Asiantuntijain lausunnon mukaan on tämä kultamöhkäle suurin mitä tähän asti on Suomesta löydetty. Tavallisesti löydetään Ivalokulta pieninä jyvinä ja suurimpien rahapajaan lähetettyjen möhkäleiden paino on ollut 90 grammaa eli tuskin neljäs osa nyt löydetystä möhkäleestä.

Vanhastaan on tunnettu, että Lapissa on kultaa. 1860 ja 1870 luvuilla oli täälläkin jonkinlainen kultakuume. Huuhtomoita perustettiin silloin suuri määrä Ivalojoen luo, missä Kultalan asema tuli keskustaksi, mutta turhaan saatiin odottaa sen kasvavan kalifornialaiseksi kultakaupungiksi, kuten silloin optimistit uneksivat.

Sitten lamaantui innostus kun tulokset eivät olleet kehottavat. Kuitenkin on siitä lähtien vuosittain

kullanhuuhdontaa paikkakunnan väestö harjottanut, jonka keskuuteen on kehittynyt ammattikullanhuutojia. Nämä saavat elantonsa kullanhuuhtomisestaan lyhyen kesän aikana. Eri vuosien tulokset ovat hyvin erilaiset. Tänä vuonna löydettiin kultaa yhteensä 3 kiloa, arvoltaan noin 10,000mkan edestä.

Geoloogit ovat eri mieltä siitä, missä on tämän kullan lähdepaikka, mutta on otaksuttu sen olevan kiinteässä vuoressa.

Kesällä v. 1901. tehtiin huomioita, joiden mukaan kultaa tuovat suonet arveltiin saatavan selville ja että oli toivetta niiden johdolla löytää varsinaiset kultasuonet. Tätä tutkimusta varten perustettiin osakeyhtiö Prospettor, joka parin vuoden ajan melkoisella pääomalla ja työvoimalla toimeenpani tutkimukset.

Vuoria louhittiin hyvin syvälle ja kenttätutkimuksia toimeenpantiin. Samaan aikaan muodostettiin toinenkin yhtiö samaa tarkotusta varten suomalaisen hra Kärkelän johdolla, joka Amerikassa oli ollut kullankaivajana.

Kaikkialta missä kaivauksia tehtiin, löydettiin kyllä kultaa vuorista, mutta niin vähän että tulokset eivät innostaneet etsinnän jatkamiseen. Siten raukesivat ne työt.

Huolimatta tästä kaikesta kuitenkin otaksuttavan että Lapin laajoilla kulta-alueilla täytyy löytyä paikkoja, joissa vielä kannattasi toimeenpanna tutkimuksia ja jotka tulevaisuudessa antaisivat aihetta järkiperäisen kullankaivannan järjestämiseksi.

******

KUN TULOSVASTUU TULI TUNTUREILLE 

Mistä kaikki alkoi?

Raivaustraktori Inarin Kirakkajärven voimalaitostyömaalta puski yli 1952 tieuran nelostieltä Luottojoen törmälle. Seuraavana keväänä paikalla oli useita hirsirakennuksia, Lapin Lasten Ystävien tukikohta, jota alettiin kutsua Sikiöriepujen majaksi. Siinä pidettiin kesäisin leirejä aliravitsemuksesta ja tuberkuloosista kärsiville Lapin lapsille. Talvella tulivat tunturihiihtäjät. Lasten terveys parani, maja vuokrattiin puutavarayhtiölle kesällä 1957 ja päärakennus paloi tammikuussa 1958.

Virkamiesliiton Lapin piiri siirsi suuren metsäkämpän Tsarmijärveltä vuonna 1955 Luton törmälle. Tulipalolta säilyneet Lapin Lasten ystävien rakennukset ja maapohjan vuokraoikeus siirtyivät Virkamiesliitolle. Suomen Sanomalehtimiesten liitto oli vuokrannut viereisen tontin vuonna 1953, ja maja valmistui vasta syysruskan aikana 1969.

Suomen Pankki tuli Saariselälle 20.12. 1966 vuokraamalla lomamajalleen tontin. Tämän jälkeen tonttien kysyntä kasvoi nopeasti ja oli pakko ryhtyä laatimaan kaavaa lomakaupungille. Se valmistui 1972. Seuravana vuonna Saariselän retkeilykeskus sai A-oikeudet.

Historialle on aina ominaista se, ettei se ala jostakin tapahtumasta, vaan sillä on juuria sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Hirsikämpät 1950-luvun puolivälissä eivät olleet ensimmäisiä Luttojoen törmällä.

Maanmittausoppilas Johan Albert Piponius Haapajärveltä ilmoittautui Kyrön nimismiehelle 10.5. 1871 näyttäen Luttojoelle oikeuttavan kullanetsintälupansa. Hän ilmoitti yhtiökumppaneikseen kyröläiset Mikko Mikonpoika ja Pekka Pekanpoika Kiviniemi. Kesäkuun alussa joukko löysi kullan merkit Luton rannalta ja Piponius marssi Kultalaan tekemään valtausta. Maanmittari tuli Kultalasta juhannuksen alla, mittasi ja pyykitti tehdaspiirin. Kaikki inarilaiset ja kyröläiset oli heitetty yhtymästä pellolle.

Piponius pystytti Paras Paikka-hotellin alapuolelle hirsikämpän ja toisen siitä muutama sata metriä alavirtaan. Ne olivat ensimmäiset rakennukset Luton varrella ja siitä on aikaa yli 130 vuotta. Hänen kahdeksasta valtauspyykeistä on jäljellä ylävirran puolella puiston portin ja polut lähellä kolme ja alavirran puolella hiihtohissin ala-aseman kohdalla yksi, vuosi sitten kaksi!

Piponiuksella oli töissä 21 miestä eikä yksikään ollut paikkakuntalainen. Työt tehdaspiirissä lopetettiin syyskuun 9. päivänä ja Piponius vei Kultalan viranomaisille pussillisen kultaa, kaikkiaan 329 grammaa. Hänen toinen valtauksensa Palsinojalla tuotti paremmin, työt siirrettiin sinne ja Piponius teki yhteistyötä toisen haapajärvisen, nimismies Xenofon Nordlingin kanssa, josta myöhemmin tuli Inarin nimismies.

Piponiuksen palkkalistoilla oli Fredrik Planting Alatorniosta, jonka isä Lapin kihlakunnan kruununvouti Conrad Wilhelm Planting oli neljä vuotta aikaisemmin pysähtynyt tällä paikalla Luttojoen polulla, ottanut reppunsa päältä vaskoolin ja löytänyt kultaa. Hän lähetti löydöstään kirjeen Vuorihallituksen Pohjois-Suomen aluekonttoriin Kuopioon 23.10.1867. Luton kulta oli löytynyt!

Oliko näissä tapahtumissa Saariselän Tunturihotellin ja tunturikylän alku?

Vai oliko se runsaat 500 vuotta sitten, kun Piitimen ja Luulajan vouti Olav Burman palasi Ruijan polkua etelään. Hän oli tehnyt pitkän matkan Ruijassa ja Kuolassa Kaarle Herttuan, myöhemmin Ruotsin kuninkaan Kaarle IX käskystä tutkien Ruotsin ja Venäjän rajaa. Burman pysähtyi Luton törmälle, ihaili ympärillään avautuvia tunturinäkymiä ylistäen niitä ja Sompion kauneutta Ruotsin kuninkaalle.

100 vuotta sitten perustettu kullankaivuyhtiö Prospector raivasi kärrytien Kitisen Könkäältä Laanilaan ja Kaunispäälle sekä rakensi päämajansa Metsäntutkimuslaitoksen paikalle. Näin vuosisatainen polku muuttui tieksi vuosina 1901 – 1902. Prospector ei löytänyt kultaa, lopetti 1906 ja jätti jälkeensä rakennukset, tiet ja kultakaivokset.

Vuosikymmen myöhemmin kärrytie muuttui maantieksi ja ensimmäinen auto nousi Kaunispäälle 1912. Kultayhtiön pääkonttori kunnostettiin Laanilan Kestikievariksi ja se sai olla paikallaan saksalaisten ohimarssiin 1944 saakka.

Miehiseen kronikkaamme tulee vihdoinkin naisnäkökulma 1920-luvun alussa. Taiteilija ja tohtorinrouva, myöhemmin Suomen Tukholman matkailutoimiston johtaja Ester Hjelt-Cajanus kauhistuu astuessaan Rovaniemi – Petsamo linja-autosta Laanilan Kestikievariin:

- Mutta Kievari oli täynnä jätkiä. Ei ajatustakaan jäädä tänne, meidän tuli jatkaa eteenpäin.

Kaunispäällä auto juuttui jälleen kiinni – onneksi! Nousimme kaikki autosta, minä vaelsin yksin jonkin matkan päähän. Mielessäni kiitin luojaani hiljaa siitä, että olin saanut tulla tänne ja nähdä tämän ihanuuden:

Mahtava, vaaleanharmaa, poronjäkälän peittämä tunturi, jolla vaelsin, lepäsi varjossa, mutta takana olevalle tunturille paistoi aurinko, niin että se hehkui oranssina siellä täällä kimmeltävin luminauhoin. Tuhatpäinen porotokka liukui harmaana pilvenä jonkin matkan päässä ohitseni. Kääntyessäni toiseen suuntaan tunturit ja kumpareet ympäröivät minua tummansinisinä ja juhlallisina.

Se on todellista Lappia: suurta, vakavaa, järkkymättömän mahtavaa.

Tuuli pyyhkii täällä kaikki pikkuhuolet pois, kaikki nurkat ja sotkut oikenevat, arki katoaa ja satu astuu sijaan. Se tekee hyvää särkyneille, kuluneille hermoille! Täällä olisi hyvä olla.

Eikö Laanilasta voisi tehdä tunturivaeltajien matkailumajan.

Suomen Matkailijayhdistyksen vuosikirja 1924, ruotsikielestä kääntänyt Heikki Annanpalo kirjaan Aikain muistot.

Luoja paratkoon, siitäkin on jo 30 vuotta:

Legendaarisessa sinisessä pirissä oli käynyt A-oikeuksien tullessa 1970-luvulla ennen kuulumaton käsky: hattu päässä ei saanut istua ravintolasalissa. Me kaikki nostimme kiltisti hatun pöydälle. Hovimestari ja tarjoilija kauhistuivat Raumalan Nipan rumaa päälakea ja antoivat uuden määräyksen. Nipa saa istua salissa hattu päässä, muut eivät.

Muru Petelius oli samana päivänä Tankavaarassa ajanut Nipan kaljuksi; lopputulos herätti kauhua ja ihastusta. Valkea päälaki loisti auringon, hien ja työn paahtaman naaman yläpuolella niin voimakkaasti, että sillä olisi saattanut olla vaikutusta kassavirtaan!

Tulosvastuu oli tullut tuntureille ja tämä kehitys jatkuu kiihtyvällä vauhdilla!

Hyvät vieraat!

Näissä ja monissa muissa tapahtumissa on Saariselän Tunturihotellin juuret.

Meillä on tänään enemmän kuin kymmenen syytä juhlia!

Seppo J. Partanen

Saariselän Tunturihotelli

15.11. 2003

 

Lue lisätietoja Saariselän ja Laanilan menneisyydestä ja kultahistoriasta Linkeistä alla:

Menneisyyden jäljet Saariselällä

Kullankaivua Lutolla 1930-luvulla

Suurimmat kultahiput

Inari - kullalla rikastunut

 

 
©2019 layout5 - suntuubi.com