Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 Kun tuuli käy..

++++++

 

Lentokapteeni Reijo Raumala    

23.12.1942 - 23.8.2017

lue Kultahipusta klikkaamalla nimeä

+++++++

 

He kokivat Lemmenjoen kultaryntäysvuodet

Lemmenjoen suuren kultaryntäyksen nähneet ja kokeneet ihmiset käyvät vähiin. Inarin kirkonkylässä maallisen vaelluksensa päättivät 30.12.2016 Tyyne Mikkonen ja Linnea Hepo-oja. Molemmat olivat keskeisesti mukana Lemmenjoen kultavuosien tapahtumissa 1940-luvun lopulta alkaen.

        

Vasemmalla Pekka Muhonen ja Tyyne Mikkonen Tankavaarassa 1970-luvulla, oikealla Linnea ja Jalmari Hepo-oja vauvoineen marssivat Lemmenjoelle 1950-luvulla. Kuvat Seppo J. Partanen ja Viljo Mäkipuro/Kultamuseo.

Lue lisää täältä:  Tyyne ja Linnea


Keijo Hoffren

4.5.1942 – 19.7. 2017

                         

 

Kultamailla kymmeniä vuosia vaikuttanut Keijo Hoffren on poissa. Hän kaivoi kultaa muun muassa Lemmenjoella Yrjö Korhosen kanssa, teki elämäntyönsä Ilmavoimissa, asui Kuopiossa, Saariselällä ja Ivalossa. Kuvassa Keke tutkii Saariselällä Luttojoen rannalta löytynyttä Piponiuksen kultavaltauksen rajapyykkiä vuodelta 1871.


Riku Ilonen sai kutsun Pyrkyripalstalle

   

Veteraanikaivajien joukko harvenee. Kesällä 1952 kullankaivu-uransa aloittanut Rikhard Ilonen kuoli Sodankylässä 28.11.2016. Hän syntyi Karjalan kannaksella Kivennavalla ja asui viimeiset vuosikymmenet Sodankylässä, jossa hän työskenteli ammattikoulun opettajana. Riku kaivoi vuodesta 1962 lähtien joka kesä kultaa kaikilla Lemmenjoen puroilla sekä Saariselän Kopsusojalla. Lue muistokirjoitus alla olevasta linkistä.

Riku Ilonen 27.1. 1928 - 28.11.2016

 

Risto Mäkipuro

3.9.1940 Oulu – 23.5.2016 Espoo 

                

 Risto Mäkipuron puheenvuoro eduskunnassa 23.10.2013

Risto on virkaiältään vanhin aktiivikaivaja. Hän aloitti kultamiesuransa isänsä, kirjailija Viljo Mäkipuron mukana poikasena 1951, jolloin Lemmenjoen kultaryntäys alkoi hiipua kullan hinnan romahtamisen myötä.

- Aloitin kullankaivuun 1951, kaivajia oli runsaasti, yksi konekin möyri. Sitten Korean sota loppui, kullan hinta romahti ja seurauksena kaivajien määräkin. Heitä - elinkautisia - kuitenkin jäi, kun viranomaiset olivat joustavia. Ei ollut niin väliä, vaikka valtaus oli tekemättä, polttopuumaksuja ei välttämättä kerätty... Niinpä kullankaivu saattoi jatkua, mikä oli arvokas asia kaivukulttuurin jatkuvuuden turvaamiseksi.

Olen kaivanut Lemmenjoella ja käynyt tapaamassa kaivajia vuosittain, nyt jo hyvän kaivajaystävän mönkijäkyydissä.

Elokuussa aurinko paistoi jo riutuneesti, ja keltaisia laikkuja oli tunturikoivikossa. Riutuva oli myös ystäväni ja muiden kaivajien katse, masennus näkyi kaikkialla. Ei ollut tulevaisuuden suunnitelmia, ei uusia teorioita tai menetelmäideoita. Juteltiin väkinäisesti, naurettiin synkästi poliitikkojen ja viranomaisten katteettomille lupauksille...

Vihamielinen suhtautuminen kullankaivuuseen on vuosien jäytämisen tuloksena tuottanut yleisen masennuksen, kuin kulkutaudin. Kaivulupien katkaisu ja uusi kaivoslaki ovat huuhdontakullan kaivajille kohtuuttomia, viranomaiset agressiivisia ja joustamattomia. Viranomaismaksuja ollaan taas korottamassa monikymmenkertaisiksi Ruotsin ja Norjan maksuihin verraten. Kuulemma kustannuksia vastaaviksi! Onko siis suomalainen virkamiestyöskentely niin paljon tehottomampaa?

Suomen Kuvalehden numerossa 39 oli haastattelu Kaivosveroa ei tule. Haastatellun ylitarkastajan mukaan valtio saa ulkomaalaisyhtiöidenkin kaivoksista hyödyn erilaisten maksujen muodossa. On kuitenkin käsittämätöntä, että köyhä kullanhuuhtoja saatetaan samojen maksujen alaiseksi.

Entäpä jos aitojen kullanhuuhtojien vähettyä vihamielisen ilmapiirin jatkuessa kultaturismi siirtyy mainittuihin maihin? Tai Venäjälle missä löytyy oikeasti kannattavassa määrin huuhdontakultaa kuten Suomessa.

Miten tässä nyt näin on käynyt?

Rovaniemeltä luoteeseen on löydetty kairauksissa 600 grammaa tonnille (Tekniikka & Talous 26). Kannattavuusraja on muutamia grammoja. Nyt viranomaiset ovat katsoneet hyväksi kieltää mainitun esiintymän tutkimisen, poliisitutkintakin on käynnistetty.

Onko tässä kaikessa mitään älyä? - Haluan vielä korostaa, että kiellon antanut viranomainen ei useinkaan ole syypää vaan kieltovaatimukset tulevat muilta viranomaisilta ja poliitikoilta.

Lähtiessäni Lemmenjoen kultasatamasta syksyllä 2013 huomasin seinään kiinnitetyn painetun runon, mukaelman Kaarlo Thermanin Keinulaulusta. Se sopi matkani loppuhuipennukseksi, kuin nyrkki kaivajan silmään:

Heiluu keinuni kelopuussa, kelopuussa elokuussa.

Heiluu keinussa kullankaivaja, herrain vaivaama, herrain vaivaaja.

Kaunis on keinua huolia vailla, huolia vailla, kuukkelin lailla.

Kauniin laulun loppu on karu, on kaivajan keinussa vain yksi naru.

         

Lemmenjoen kultahistoriaa 65 vuotta

              

Kullankaivulla rahoittivat Sakari ja Risto opintojaan taiteilijaksi ja insinööriksi.

Yksi 65 vuotta kestänyt aika Lemmenjoen kultahistoriassa on päättynyt. Kirjailija Viljo Mäkipuro tuli jutuntekomatkalle Lemmenjoelle kesällä 1950. Seuraavana vuonna hän teki sinne valtauksen ja toi mukanaan poikansa 21-vuotiaan Sakarin ja 11-vuotiaan Riston. Siitä lähtien nimi Mäkipuro on ollut mukana Lemmenjoen valtausluettelossa. Isä ja pojat ovat tehneet valtavan työn kullankaivun ja kultakulttuurin parissa. Viljo kirjoitti kolme kirjaa ja otti tuhansia valokuvia kultamaiden elämästä. Sakari rahoitti taideopintojaan kullankaivulla ja etsi yhtä kiihkeästi kultaa ja oma itseään taiteilijana. Lapin luonto oli yksi hänen keskeisimpiä innottajiaan. Risto opiskeli siltainsinööriksi ja kaivoi kultaa elämänsä loppuun asti. Hänen asiantuntemustaan kullankaivussa ja elämisestä luonnon keskellä tarvittiin monissa kullankaivajien riennoissa. Risto siirtyi viimeiselle valtaukselle kesäkuussa 2016. Kaikki kolme kirjoittivat nimensä pysyvästi kullankaivun historiaan. 

Lue enemmän Mäkipurojen elämäntyöstä alla olevasta linkistä:

Mäkipurot - Lemmenjoen elinkautiset


Mähösen Matin muistohetki Tankavaarassa

Ystävät muistivat yli 20 vuotta Lapin kultamailla vaikuttaneen Matti Mähösen elämäntyötä Tankavaaran Loijakkakurussa syyskesällä 2014. Hänen muistolaattansa kiinnitettiin kotilammen rantakeloon ja ”repunvahtina” toiminut naisfiguuri ”Doris” poltettiin juhlavasti nuotiossa, koska se oli alkanut silminnähden lahota isäntänsä poismenon jälkeen syksyllä 2009. Tässä valikoitu ystäväjoukko vasemmalta Hanski Aaltio, Raimo Niemelä, Juha Kauhanen, Heli Heinäaho, Pirkko Karhu, Anna-Maija ja Vili Roth ja Jussi Karhu. Matin muistolaatta on lammen takana näkyvän aihkin kyljessä. Kameran takana Seppo J. Partanen.


Jaakko Kangasniemi

26.7.1930  - 7.8. 2015

Radiojuttua Lemmenjoelta 1984:

vas. Martti Timonen, Jaakko Kangasniemi, Seppo J. Partanen

  Muistokirjoitukseen tästä

 

Tiera on poissa

Muistokirjoitus:

http://www.kultahippu.fi/pyrkyrin-palsta/tiera-han-on-mennyt-rajan-taa/

 

Yrjö Korhonen - legenda

                             

Lue Yrjö "Karhu" Korhosen elämäntarina MIneralia lehden numerosta 3/2017. Lehden joka numerossa Seppo J. Partanen kertoo Lapin legendiirista kullankaivajista. Juttu avautuu PDF:mä klikkaamalla yllä olevaa kuva, jonka Yrjöstä piirsi Lassa Kock.

 

Veteraanien muistolle 6.12.2014

Heistä ei enää ole jäljellä montakaan. Kultamies- ja sotaveteraaneja Njurgulahdessa syyskesällä 1995 Lemmenjoen kullan löytymisen 50-vuotisjuhlilla: oikealta Unto Koivunen, Ville Keurulainen, Yrjö Korhonen, Niilo Ranttila, Pekka Muhonen, Arvo Ruonaniemi ja Jaakko Kangasniemi, liiton silloinen puheenjohtaja.

 

Petronella palasi Lappiin 

     

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Petronella saa ensi kosketuksen Lapin kullankaivajiin Laaniojalla heinäkuun lopulla 1949. Kesällä 2014 hänen tuhkansa tuotiin Inariin ja Lemmenjoelle, jonne hän toivoi pääsevänsä elämänsä loputtua. Kuvat Klaus Säynäjärvi/Seppo J. Partanen.

 

Klausin kertomus Sylviasta

- Oheisena lähetän silmäiltäväksesi pari kuvaa, joita moni ei ole vielä nähnyt. Nämä henkilökuvat on otettu Hirvas-Niilan sivukämpässä vietetyn yön jälkeisenä aamuna jossakin Tolosjoen tuntumassa. Edellisenä iltana nousimme bussissa Tolosjoen tiehaarassa ja marssimme Niilalle. (Nykyinen Kutturan, ent. Sotajoen, ent. Tolosjoen tie) Sen päivän aamuna ei meistä kukaan vielä tuntenut toisiaan, täydellisiä bussituttuja siis. Kyseessä oli heinäkuun loppu tai elokuun alku 1949.

Kuvassa ½ Sylvia, Petronella nimestä en tiennyt mitään, prof. Mortier (oppik. mat.opet. lähetti kuvat Algeriasta, jonne oli siirtynyt), Ollila (ilm. etelästä peräisin oleva jätkä. Tällä hetkellä oli hänelle alkamassa työt TVH:ssa, kaivanut ainakin edellisenä kesänä, jolloin hänet tapasin.

Toisessa kuvassa liikemies L. Toiset tunnetkin jo.

Seuraavana päivänä  M jatkoi pyöräilyään Hammerfestiin, L palasi Helsinkiin ja S lähti kanssani Sotajoelle. Sylvian piti tulla vain Papinhaminaan ja Ruotsalaispankille, josta lupasin saatta hänet takaisin tien varteen. Kuultuaan Pahaojan touhuista hän rupesi mielimään sinne ja siellä taas Kultalaan. Kultalastahan ei minun kannattanut saatta tyttöä takaisin, samalla vaivalla sieltä jo vaelsi Lemmenjoelle.

Tehdäkseni Kokko-Heikin muistille oikeutta, kertaan seuraavan tapahtuman. Heikki ja Sylvia tapasivat ensi kerran äsken kertomallani Pahaojan vierailulla. Seraavan kerran he tapasivat silloin, kun toimme Korhosen ja Pellisen kirjoittaman ja hipun kuvalla vahvistetun siirtymismääräyksen (tai toiveen) Heikille

Sittenhän Sylvia jäi minusta Vuotsoon ja mahdollisesti luovutti kamppeensa neiti Eskeliselle, pani pikkukengät jalkaansa ja sipsutteli Lemmenjoelle. Heikkihän oli jo siellä. Heikin kertomus on asiasta oikein.

Joskus tavatessamme voin kertoa joitakin pikkujuttuja ja ehkä antaa jonkin tiedonmurunkin, jos vaan osaat kysellä

19.2.1983

Klaus Säynäjärvi

Linnank… Turku

 

Yllä oleva kirje putkahti esille arkistostani etsiessäni jotakin muuta Lapin kultahistoriaan liittyvää aineistoa. Rohkenen julkaista nyt kirjeen,  kun Sylvia Petronella on palannut takaisin Lapin kultamaille ja kaikki  mainitut henkilöt lähettäjä mukaan lukien ovat siirtyneen paremmille kultamaille.

Seppo J. Partanen 18.11.2015


Tarina Petronellan, Solangen ja Jennyn seikkailuista Lapissa 1949 ja 2014:

    ”Kaukana Pohjoisessa, Inari - Saariselkä kesälehti  2015”.

Lue alla olevasta linkistä, kuinka Petronella palasi kullankaivajien maille 65-vuoden  jälkeen. Ne vuodet olivat täynnä kauniita muistoja ja kaipuuta Lemmenjoelle ;

Petronella palasi Lappiin 65 vuoden jälkeen

Lisätietoa ja kuvia aiheesta on myös tällä sivustolla, selaa muutama askel eteenpäin

 


Miessinmaan naurut ja laulut 1984

Miessijoki on vuosikymmenien ajan ollut Lapin tuotteliain kultapaikka. Elämä siellä vilkastui 1980-luvun alkupuolella, jonka jälkeen sieltä on löytynyt suurin osa suurista isomushipusta. Miessinmaan kuvernöörin Heikki Pihlajamäen kämppä tuli tutuksi monelle kulkijalle ja Heikistä tehtiin useita televisio- ja radiojuttuja,

       

Lisäsin Kultahippu.fi Lemmenjoen sivuille ennen julkaisemattoman kuvauksen kuvernöörin virastossa pidetystä juhlasta talvella 1984. Kuvassa kuvernööri katse on suunnattu Yleisradion kiitoslahjaan, oikealla hänen adjutanttinsa Esa Kujala.

Juttu löytyy alla olevan linkin takaa. Se sisältää tekstin ja kuvien lisäksi autenttisen äänitteen, jossa on naurua, laulua ja leppoisaa sanailua kuvernöörin kämpässä yli 30 vuotta sitten.

Miessinmaan laulut ja naurut 1984

Seura-lehden juttu kuvernöörin 65-vuotisjuhlista 13.9.1984 alla olevast linkistä:

Kuvernöörin kutsut 1984

©2017 Seppo Jn - suntuubi.com